Hyvinvointivaltio?

Vanhukset,ikääntyvät ihmiset. Miten hoidamme vanhuksiamme, vanhempiamme.
Olemmeko sysänneet vanhukset yhteiskunnan ongelmaksi ja onko ongelma ainoastaan yhteiskunnan?

Muutoliikkettä on tapahtunut ja tapahtuu, kohti parempaa toimeentuloa kohti suuria cityjä. Onko niin että esim.kehäkolmosen tuolle puolen siirtyneet ovat "joutuneet"jättämään vanhempansa.
Helsingin väkiluku (2011) 591892 ja Helsingin seudun aluella asuu yksistään n.1,3miljoonaa ihmistä.
Maassamme väkiluku (2010) 5 375276

Ikääntymisen saapuessa vanhukselle etsitään "paikka" jossa hänestä huolehditaan,vanhustenkoti terveyskeskuksen pitkäaikaisosasto,mitä nyt saatavilla. Syvän huokauksen kera jätämme heidät muiden huostaan jolloin syyllisyytemme saa hennon valkoisen harson päälleen ja voimme jälleen keskittyä olennaiseen, uran luomiseen, talonlainan lyhennyksiin,lapsiemme harrastuksiin.

Yhteiskunnassamme vallitsee erillisyys.
Olemme yksin,olemme erillään perheinemme.Emme enää vieraile satunnaisesti koska emme tiedä toisen perheen "aikatauluja"Kylään emme voi mennä ilmoittamatta siitä etukäteen.
Lapset kasvatetaan päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuksissa.

Vanhukset pilaavat meidän suorituskeskeisen yhteisömme. He eivät enää pysty suorittamaan.
He hidastavat kehitystä. Mistä hoitoon tarvittavat rahat?
Päättäjät ovat kuin vahanukkeja tulevaisuuden kauhuskenaarion tajutessaan,näin ei voi jatkua. Mitä he keksivät,jotain on tehtävä vanhusten määrän kasvua pelätessään he keksivät LAIN vanhusten hoitolain!
Onko tämä hyvinvointivaltiollista? Tarvitsemmeko todellakin lain jotta tietäisimme kuinka hoidamme vanhempamme,vanhuksemme? Lain voimallako vain voimme taata ikääntyville Ihmisyyden!?

-Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio 18.2.kertoi johtopäätöksensä vanhustenhoidosta sekä vanhusten perus-ja ihmisoikeuksien turvaamisesta Helsingin Sanomissa.

Paunio kertoi että 20 vuoden ajan kerta toisensa jälkeen puuttuneen samoihin epäkohtiin mutta kehitystä ei juuri tapahdu tai tapahtuu mutta niin hitaasti että sitä on vaikea mitata.
Paunio pyysi lääninhallitukselta selvitystä vanhusten hoitopaikoista. Saamistaan vastauksista sai sellaisen kuvan että todellista laatua ei ole käytännössä kenenkään tiedossa sillä tarkastuksia ei EHDITÄ tehdä edes vuosittain.
(vuosi on kallisarvoinen aika elämänsä ehtoopuolella olevalle!)
Yksityiset laitokset toimittavat tarvittavat tiedot ennen luvan myöntämistä.Sen jälkeen valvonta on sattumanvaraista.
Suomessa ei edes tiedetä kuinka paljon hoitolaitoksia on koko maassa,millaisia vanhuksia niissä asuu ja miten heitä hoidetaan!

Laki=sosiaali ja tervysministeriö,tutkimus=THL ja kuntaliitto,valvonta=aluehallintoviranomaiset ja Valvira
yhteensä näillä tuhansia työntekijöitä ja he eivät edes yhteisvoimin kykene selvittämään perusasioita. (HS)

Vanhemmuus
Millaisen kuvan nuoret saavat vanhemmuudesta ja vastuullisuudesta? Lykkäämme vastuun muille. Työnnämme vanhukset laitoksiin. Lapset päiväkoteihin ja koulu kasvattaa. Lapsillemme haluamme olla hyviä kavereita emme vastuullisia vanhempia. Haluammeko miellyttää niin lapsiamme kuin yhteiskuntaammekin?
Nuoret voivat pahoin. Missä on heidän auktoriteetti,tuki ja turva,rakastava rajat luova vanhempi? Missä on heidän,nuorten vastuullisuus?Yleistyvät yksinhuoltajat puurtavat kahtakin työtä miten he kerkeävät olemaan vanhempi lapselle ja myös korvikkeena isälle/äidille joka on jossain yhteyksien pääsemättömissä.
Ennen lasta/nuorta pystyi ojentamaan naapurin setä,talkkari (ei ole enää) tai yläkerran mummo. Nykyään emme saa hienoin sanoinkaan lähestyä ja puuttua lapsen/nuoren tekemiin epäkohtiin, "älä puutu,ei koske sinua,hoida omat asiasi"

Mikä on oma kohtalomme kun nuorista tulee vanhempia, heistä meidän huolehtijoita ja valtiomme päättäjiä?

Mikä siis avuksi? Emme tunnista vanhusten loppuiän tarvitsemaa arvokkuutta, emme tunnista vastuutamme lapsistamme.Eristäydymme.Haluamme kovasti uudistua ja talous ja teknologia suorittajien toimesta niin tekeekin.
Miksi inhimillisyys ja ihmisyys miksikään muuttuisi,luulemmeko olevamme erilaisempia tunneperältämme kuin esi-isämme vuosisatoja vuosituhansia sitten?Ihmisen läheisyyden tarve,rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve ei muutu,tarve on sama.
Ihmiset hakeutuvat lisääntyvine vaivoineen erilaisiin hoitomuotoihin,etsivät sisäisiä vastauksia muualta kuin siitä tärkeimmästä omasta itsestään.

Yhteisöllisyys kunniaan.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt! Vuosikymmeniä sitten asuttiin yhdessä,vanhukset hoitivat lapset vanhemmat toivat leivän pöytään,kaikki toimi. Jokaisella oli paikkansan ja hänen tarpeensa tuli tyydytetyksi. Lapset saivat isovanhemmiltaan rakkautta ja rauhallista, eletyn elämän tuomaa viisautta "oma laps lapsi lapsenlaps lapsone"vanhemmat elinvoimissaan toivat perheyhteisölle elannon,kiertokulku toimi.
Thaimaassa esim.yhteisöllisyys toimii.Hyvinvointivaltioko? Köyhyyttä paljon. He ovat iloisia ja auttavaisia,antavat vaikka koko omaisuutensa auttaakseen hädässä olevaa,tämähän nähtiin tsunamissa. Heidän elämänkatsomuksesta voisi kenties länsimaa ottaa jotain opiksi

Jokainen ihminen on laulun arvoinen jokainen elämä on tärkeä!